62-vuotiaana edelleen kynsisienen kanssa — kunnes mummi kertoi minulle sodasta ja löysin hänen vanhan muistikirjansa ullakon perältä
Neljä vuotta apteekkikäyntejä. Yksitoista kuukautta jonossa yksityisen ihotautilääkärin vastaanotolle. Kolme eri lääkäriä. Yksikään hoito ei tehonnut. Kunnes tavallinen sunnuntaipuhelu 92-vuotiaalle mummilleni muutti kaiken — ja seuraavana päivänä minä olin hänen ullakollaan taskulampun kanssa.
Kirjoitan tämän siksi, että en olisi itsekään uskonut. Jos joku olisi kertonut minulle kaksi kuukautta sitten, että käyttäisin sandaaleja uudelleen 62-vuotiaana — ilman häpeää omasta jalkojeni näöstä — olisin hymyillyt kohteliaasti ja vaihtanut aihetta. Niin ne lupaukset yleensä päättyvät silloin, kun ne kuulostavat liian hyviltä ollakseen totta.
Mutta on parasta aloittaa alusta. Kesästä 2025. Hangosta. Siitä hetkestä, jolloin tiesin, ettei tätä voinut enää ohittaa.
Luku 1Ranta, jolla en suostunut riisumaan kenkiäni
Tyttäreni Suvi oli kutsunut meidät kaikki Hankoon. Hänen ja miehensä Antin viidenteen hääpäivään, koko perhe mökissä Bellevuen rannalla, kolme päivää yhdessä, kolme päivää meren äärellä. Olin odottanut sitä viikkoja.
Ja siellä me sitten istuimme rannalla. Loistava 26-asteinen kesäpäivä — kunnon helteet Länsi-Suomessa. Suvi paljasjalkaisena hiekassa, Antti paljasjalkaisena, lapsenlapset tietenkin. Vain minä — umpinaisissa kangaskengissä. Villasukat jalassa, vaikka lämpötila oli varmaan yli 28 astetta.
"Äiti, etkö riisu kenkiäsi? Jalkojesi täytyy kuumottaa."
En voinut. En voinut kertoa hänelle, etten ollut kulkenut paljain jaloin neljään vuoteen. En uimahallissa. En hotellissa. En edes kotona, kun vieraita oli. Neljä vuotta olin piilottanut varpaankynteni kaikilta — tyttäriltäni, parhaalta ystävältäni, omalta mieheltäni, joka onneksi oli lopettanut kysymisen.
Kynsisieni. Se ruma, hajoava, kellertävä juttu, joka oli tehnyt isovarpaastani jotain, mikä ei enää tuntunut omalta. Jotain, mitä en halunnut katsoa peilistä, saati näyttää kenellekään toiselle.
Sinä iltana mökissä sanoin itselleni: nyt riittää. Tämä selvitetään loppuun asti. Maksoi mitä maksoi, kesti miten kauan tahansa.
Luku 2Neljä vuotta pettymyksiä: apteekki, lääkäri ja pitkä jonotus
Olin tietenkin jo yrittänyt. Kerta toisensa jälkeen.
Ensimmäinen päivä Hangon-reissulta palattuani: menin paikalliseen Yliopiston Apteekkiin, siihen samaan jossa olen asioinut parikymmentä vuotta. Mukava proviisori Marja-Leena hymyili tutuksi tulleen hymyn.
"Marjatta, meillä on muutama lääkelakka. Tämä on se, mitä useimmat asiakkaani ottavat. Kolme kuukautta joka päivä ilman välistä, ja pitäisi näkyä muutos."
Maalasin lakkaa kolme kuukautta. Joka ilta. Täsmälleen ohjeiden mukaan. Ei mitään. Ei pienintäkään muutosta.
Yritys numero 2: kalliimpi tinktuura, "teepuuöljy yhdistettynä sienilääkkeeseen". 42 € pullosta. Kaksi kuukautta. Kynsi näytti täsmälleen samalta kuin ennen — paitsi että se haisi nyt teepuulta.
Yritys numero 3: tabletteja yleislääkäriltä. Hän kirjoitti reseptin Lamisilista, mutta samalla luki minulle listan sivuvaikutuksista, joka vei teenjuonti-innon kokonaan — maksa-arvot, makuaistin menetys, allergiset reaktiot. Hän sanoi myös, että maksa-arvoja täytyisi seurata verikokein. Kolmen viikon jälkeen lopetin tabletit. Kynsi oli yhä keltainen. Maksa oli, onneksi, kunnossa.
Yritys numero 4: ihotautilääkäri, johon yleislääkäri lähetti minut. Julkisessa jonotus oli yksitoista kuukautta — merkitsin ajan kalenteriin kuin loman. Kun aika vihdoin tuli, lääkäri oli ystävällinen ja rehellinen.
"Rouva Virtanen, teidän iässänne tällä on taipumus palata. Jopa onnistuneen hoidon jälkeen. Nyt voimme toki puhdistaa kynnen — mutta vuoden kuluttua te luultavasti istutte täällä uudelleen."
Se oli toukokuussa 2024. Ajoin kotiin ja itkin. En sienen takia — vaan noiden kolmen sanan takia:"teidän iässänne."
Luku 3Sunnuntaipuhelu mummilleni
Mummini on 92. Hän asuu yksin pienessä puutalossa Vihdissä, jossa on asunut vuodesta 1962. Soitan hänelle joka sunnuntai kolmelta. Niin on ollut vuosikymmenet.
Sinä sunnuntaina — se oli varmaan helmikuun loppu 2026 — kerroin hänelle asiasta. En siksi, että odottaisin neuvoja. Vaan koska mummi on se ihminen, jolle voin kertoa tällaisia asioita häpeämättä.
"Marjatta kulta. Sinulla oli pikkutyttönä aina kesäisin sieniä varpaissa. Muistatko?"
En muistanut.
"Oli, oli. Mutta silloin äitini laittoi aina jotain sen päälle. Kaapista. Meillä oli pieni laatikko kotikonsteja. Hän toi sen sodan ajalta. Hänen isänsä oli apteekkari. Hänellä oli reseptit. Oikeat vanhat reseptit."
Nauroin ja sanoin, että sepä mukavaa. En kysynyt enempää.
Mutta kolmen päivän kuluttua, rehellisesti sanoen, se jäi vaivaamaan. Laatikko. Mummin ullakolla. Ehkä.
Seuraavana keskiviikkona ajoin katsomaan häntä.
Luku 4Mitä mummin ullakolla odotti
Siinä meni kaksi tuntia. Avasimme laatikoita, joihin kukaan ei ollut koskenut kuusikymmentäluvun jälkeen. Valokuva-albumeja, kirjeitä, hääpuku silkkipaperiin käärittynä. Kokonainen maailma pakattuna piiloon. Mummi oli innoissaan. Minä olin pölyn peitossa.
Sitten, laatikon pohjalla irtolaudan alla, pieni puinen rasia. Kannessa, vanhan tyylin tekstillä:"Kotikonsteja — E. Lehto · 1944". Isoäitini isoäiti. Elina Lehto. Turkulaisen apteekkarin tytär.
Isoäitini isoäidin muistikirjan kasviperäisten ainesosien lista — hän oli numeroinut ja merkinnyt jokaisen.
Sisällä: pieniä ruskeita pulloja, kuivattuja lehtiä paperipusseissa ja — tämä oli tärkeä löytö — pieni, vaalean vihreä muistikirja. Ensimmäisellä sivulla, samalla käsialalla:"Mikä oikeasti auttaa huonoihin kynsiin ja sieneen. Jatkosodan jälkeen 1947."
Avasin muistikirjan siellä ullakolla ja luin.
En voi tähän kirjoittaa kaikkia merkintöjä. Mutta tärkein asia, jonka isoäitini isoäiti oli kirjoittanut: kyse ei oleyhdestäparannuksesta. Kyse on usean kasviperäisen ainesosan yhdistelmästä, joka toimii yhdessä ja vahvistaa toisiaan. Noin neljästätoista. Osa vaikuttaa pinnalla. Osa menee syvemmälle. Ja muutama tekee itse kynnen taas vastustuskykyiseksi, niin ettei sienellä ole mahdollisuutta palata.
Luku 5Ongelma, joka tuli, kun yritin tehdä sitä itse
Kaksi päivää myöhemmin istuin kotona ja yritin jäljittää listalle merkittyjä ainesosia. Olin melkoisen innoissani. Kunnes tajusin, ettei siitä yksinkertaisesti tulisi mitään.
Yksittäiset kasviuutteet ovat olemassa. Osa luontaistuotekaupoissa. Osa apteekeissa, osa vain netissä. Mutta jokainen erikseen. Oikean seoksen tekeminen oikeissa suhteissa ja oikealla vahvuudella — se on farmaseutin työtä. Minä olen eläkkeellä oleva kirjakauppayrittäjä, en apteekkari.
Kerroin asiasta Suville. Suvi on kolmekymppinen ja osaa netin käytön paremmin kuin minä. Hän tutki asiaa kaksi päivää.
"Äiti, löysin kyllä jotain. Yritys, joka tekee juuri tällaista seosta. Kasviperäisiä. Neljätoista aktiivista ainesosaa. Kynänä, jota levität kynnelle. Nimi on Orivelle."
Olin epäileväinen. Olin kokeillut kasviperäistä aiemmin (teepuuöljyä) eikä se ollut tehnyt mitään. Suvi laittoi isoäitini isoäidin muistikirjan Orivellen ainesosalistan viereen. Yhteneväisyys oli silmiinpistävä.
"Ei sinulla ole mitään hävittävää,"hän sanoi,"paitsi yhden pakkauksen hinta. Jos se ei toimi, lähetät sen takaisin. Saat rahat takaisin."
Tein tilauksen. Torstaina.
Luku 6Päivä 1, päivä 2, päivä 3 — mitä oikeasti tapahtui
Paketti saapui maanantaiaamuna. Ohut rasia, tarkkuussivellinkynä ja selkeät ohjeet. Levitin sen samana iltana — tasan ohjeen mukaan, kerran suihkun jälkeen, annoin vaikuttaa minuutin. Minulla ei ollut enää odotuksia. Neljä vuotta oli opettanut, ettei odotuksista olisi hyötyä.
Mitä näin peilissä
En kerro tätä, koska se kuulostaa sentimentaaliselta. Kerron tämän, koska näin se tapahtui. Kolme ja puoli päivää. Ei kolme kuukautta apteekin lakkaa. Ei kolme viikkoa tabletteja ja maksavaroitusta. Kolme ja puoli päivää ja pieni vaalean vihreä muistikirja mummini ullakolta.
Luku 7Kolme viikkoa myöhemmin
Kirjoitan tätä nyt, 14. toukokuuta. Kolme viikkoa päivä 1:stä. Kynsi ei ole 100 % "uusi" — kynsi kasvaa hitaasti, se vie oman aikansa. Mutta sieni onpoissa. Keltainen kerros onpoissa. Kynteni näyttää ihmisen kynneltä, jolla ei ole koskaan ollut sientä.
Kaksi viikkoa sitten menin uimahalliin. Ensimmäistä kertaa vuoden 2021 jälkeen. Laitoin sandaalit kaappiin ja kävelin altaanreunalle. Kukaan ei katsonut. Ei tarvinnut katsoa.
Viikko sitten vein mummille tulppaanit. Katsoimme muistikirjaa yhdessä. Hän kertoi, että hänen äitinsä käytti tätä reseptiä jatsos jatsot aikana — miehillä, jotka tulivat rintamalta ja joiden jalat olivat olleet märät viikkoja."Ei tässä mitään mystistä ole, kulta,"hän sanoi."Luonto on osannut tämän kaksi tuhatta vuotta. Me vaan unohdimme."
Mitä Suvi löysi minulle
Suvin löytämä kynä. Neljätoista kasvipohjaista ainesosaa yhdessä mitatussa annoksessa — vanhan kotikonstin moderni muoto.
Kasvipohjainen kynsihoitokynä
Neljätoista aktiivista ainesosaa. Yksi mitattu annos kerran päivässä. Toimitus Suomeen. 30 päivän palautusoikeus — siinä tapauksessa ettei se tee sinulle sitä, mitä se teki minulle.
Kokeile ilman riskiä.Jos kynä ei toimi sinulla, lähetä se takaisin 30 päivän kuluessa. Et maksa mitään. Se oli ainoa takuu, jota tarvitsin kokeillakseni itse.